Ajankohtaista

Yliopistosektorin sopimusneuvottelut jatkuivat torstaina

Neuvottelut yliopistojen noin 34 000 palkansaajan työehdoista jatkuivat 3. maaliskuuta. – Keskustelimme tänään sopimuksen työaikaluvuista muun henkilöstön ja opetus- ja tutkimushenkilöstön osalta, JUKOn neuvottelupäällikkö Katja Aho kertoo. Muun asiantuntijahenkilöstön (muhe) osalta JUKOn tavoitteena on, että työehtosopimuksen määräykset tunnustavat nykyistä paremmin etä- ja monipaikkatyön sekä matkustamisen aikana tehdyn työn. – Etätyö on normaali tapa tehdä työtä …

Miten saavutamme sen, mikä meille kuuluu?

Joskus kyse on tarinasta. Siitä, miten jotain on tehty. Halusin kirjoittaa siitä, miten me liittojen toimijat teemme työtä jäsentemme hyväksi, miten valmistaudumme työehtosopimusneuvotteluihin tai miten tapaamme ja kohtaamme jäseniä, joiden asioita ajamme. Aloitimme jo viime vuonna, 2021, ja työmme jatkuu. Meitä on kaikista liitoista, jotka ovat yliopistosektorilla edustettuina. Tapaamme, kirjoitamme toisillemme ja kokoustamme. Varmasti kuten …

Neuvottelut yliopistojen työehdoista jatkuivat perjantaina – luottamusmiehet paikallisessa sopimisessa paljon vartijoina

Neuvottelut yliopistojen noin 34 000 palkansaajan työehdoista jatkuivat 18. helmikuuta. – Aloitimme keskustelun luottamusmiehen asemasta ja siihen liittyvistä sopimusmääräyksistä, JUKOn neuvottelupäällikkö Katja Aho kertoo. Aho muistuttaa, että työehtosopimus takaa yliopistoille laajat mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen ja että luottamusmiesten osaamisesta ja luottamustoimeen käytetystä ajasta hyötyvät myös työnantajat. – Tehokasta paikallinen sopiminen on kuitenkin vain, kun luottamusmiehellä on …

Yliopistolaisten työskentelyolosuhteita parannettava

Yliopistolaiset ovat venyneet koko pandemian ajan. Kuten yliopistojen rehtorit kirjoittavat, opettajia ovat kuormittaneet opetuksen etätyökalujen ja uusien pedagogisten ratkaisujen haltuunotto ja kahtena keväänä yliopistot ovat järjestäneet myös valintakokeet mittavilla poikkeusjärjestelyillä. Tieteellinen tutkimus on yhteiskuntamme kriisinkestävyyden kivijalka.  Yliopistosektorin neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta ovat nyt alkaneet. Yhteisessä seminaarissa työnantajapuolen kanssa saimme katsauksen maan yleisestä taloustilanteesta sekä yliopistojen taloudesta. …

Neuvottelut yliopistojen työehtosopimuksesta alkoivat perjantaina

Neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta ovat alkaneet myös yliopistosektorilla, kun palkansaajien ja työnantajan edustajat jättivät sopimustavoitteensa Akava-talossa perjantaina 11. helmikuuta. Samalla irtisanottiin yliopistojen yleinen työehtosopimus päättymään 31. maaliskuuta. JUKOn sektoreista yliopistolaiset aloittivat työmarkkinarutistuksensa viimeisten joukossa, sillä yliopistojen työehtosopimuskausi umpeutuu kuukautta myöhemmin kuin kunnan, valtion ja kirkon sopimukset. Myös harjoittelukouluja koskeva työehtosopimus päättyy maaliskuun lopussa. Selkeät tavoitteet JUKOn …

JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren: Yhteishenki on yliopistolaisten vahvuus

Maria Löfgren, neuvottelujärjestö JUKO:n toiminnanjohtaja, miksi yliopistosektori on JUKO:lle tärkeä? Yliopistot kouluttavat valtaosan jukolaisista ja ne ovat muutenkin yhteiskuntamme osaamisen, innovaatioiden ja näiden myötä talouskasvun peruspilari. Tästä näkökulmasta yliopistosektori on eräänlainen lippulaivamme. Mitä työtaisteluvalmius tarkoittaa? Miksi sitä tarvitaan?  Työtaisteluvalmius tarkoittaa sitä, että kun vanha sopimus on päättynyt ja neuvottelut uudesta jämähtävät, jäsenet tukevat sopimuksen saavuttamista …

Yliopistosektorin työehtosopimusneuvottelut alkavat helmikuussa

Yliopistojen yleinen työehtosopimus on voimassa vuoden 2022 maaliskuun loppuun saakka. Neuvotteluissa yliopistotyönantajaa edustaa Sivistystyönantajat ja yliopistossa työskenteleviä henkilöitä Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry, Ammattiliitto Pro sekä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL. JUKO on selvästi suurin pääsopija; yliopistoissa on yli 18 000 akavalaisiin liittoihin kuuluvaa jäsentä. Työehtosopimusta sovelletaan lähestulkoon kaikkiin yliopistoissa työskenteleviin. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa on …

Ainut mikä meillä on

12 vuotta sitten yliopistot tekivät ensimmäisen oman työehtosopimuksensa. Sopimus ei ole täydellinen, mutta se on välttämätön, sanovat yliopistolaisten edustajat. Alkuvuodesta sopimuksesta aletaan jälleen neuvotella. Neuvotteluista povataan tavallistakin vaikeampia – taas. Neuvottelut päättyivät maaliskuun 9:nnen ja 10:nnen päivän välisenä yönä vuonna 2010. Osuvasti yö oli ollut pilvinen, mutta aamuun mennessä Helsingin Kaisaniemessä oli kirkasta. Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva …

Työehtosoppa-kampanja ja TES:n ydin esillä luottamusmiesten peruskurssilla

Yliopistosektorin marraskuisella peruskurssilla oli mukana upea reipas kolmenkymmenen hengen joukko jukolaisia luottamusmiehiä. Peruskurssilaiset saivat rautaisannoksen työehtosopimusjärjestelmästä Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut YKAn neuvottelupäällikkö Petri Toiviaisen esityksestä. Liikkeelle lähdettiin peruskäsitteistä ja myös työehtosopimuksen määritelmä palauteltiin mieleen. Kyseessä on työntekijöitä edustavan Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn ja työnantajia edustavan yhdistyksen Sivistan solmima sopimus työntekijöiden työsuhteissa sovellettavista ehdoista. Samalla todettiin, että työehtosopimus …

Työehtosopimusta kehitetään jatkuvasti

Yliopiston yleisessä työehtosopimuksessa on sovittu, että työntekijöitä ja työnantajia edustavat osapuolet (JUKO ja Sivista) keskustelevat säännöllisesti myös työehtosopimuksen voimassaolon aikana. Nyt voimassa olevassa työehtosopimuksessa on sovittu viidestä työryhmästä, joiden tavoitteena on kehittää työehtosopimusta ja työehtoja: Tilastotyöryhmä käsittelee yhteistä tietopohjaa, tilastojen tuottamiseen ja luotettavuuteen liittyviä kysymyksiä. Työryhmä tarkastelee mm. palkkakäsitteitä. Tekstityöryhmä käy läpi työehtosopimuksen tekstiasua ja …