Sivistan hallituksen jäsen, Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblom avasi näyttävästi julkisuudessa käytävän pelin yliopistojen työehtosopimusneuvottelujen suhteen.
Kirjoitus osoittaa kiusallisen selvästi sen, kuinka yliopiston johdossa toimivat ovat erkaantuneet yliopistotyön todellisuudesta. Itse ainakin haluaisin uskoa, että kyse on vain tietämättömyydestä, eikä suinkaan työehtosopimusneuvotteluita koskevasta agendasta.
Lindblomin sanavalinnat näyttävät hänen haikailevan sitä aikaa, kun hän itse otti ensimmäisiä askeleitaan yliopistourallaan. Opettajien (ja nykyään myös tutkijoiden) työaikasopimus on ollut voimassa Helsingin yliopistossakin vuodesta 1998 lähtien. Vuoteen 1998 asti Helsingin yliopistossa työskentelevillä opettajilla oli opetusvelvollisuus, joka oli määritelty nimikekohtaisesti. Mikäli opetusta jäi pitämättä esimerkiksi 4 tuntia, tällöin neuvoteltiin korvaavista tehtävistä tai palkan pidätyksestä. Tässä maailmassa oli siten tärkeää seurata opettajien pitämiä opetustunteja.
Helsingin yliopistossakin on siis jo 27 vuoden ajan noudatettu sopimusta, jossa työaikaa ei seurata ajan tai ajanjakson perusteella. Nyt Lindblom näyttää kuitenkin haluavan palata vanhaan aikaan kirjoittaessaan työehtosopimuksen vastaisesta työajan seuraamisesta.
Asetelma oli hyvin ongelmallinen ja jäykkä eikä vastannut edes viime vuosituhannen lopun yliopistomaailman todellisuutta. Opetusvelvollisuudet jäykistivät toimintaa ja sen vuoksi haluttiin etsiä toisenlaisia tapoja opetustehtävissä työskentelevien vuosittaisen työajan määrittämiseen.
Siksi laadittiin tarkentava virkaehtosopimus tutkimuspohjaisen opetuksen edellytysten kehittämisestä, jossa pyrittiin muun muassa työaikajärjestelyjen joustavuuden lisäämiseen, tutkimusedellytysten parantamiseen sekä uusien, kannustavampien opetus- ja opiskelumuotojen kehittämiseen. Samassa yhteydessä sovittiin siitä, että opettajan työaika on 1600 tuntia vuodessa, ja sen toteutumista seurataan työsuoritusten ja tulosten eikä ajan tai ajanjakson perusteella.
Helsingin yliopistossakin on siis jo 27 vuoden ajan noudatettu sopimusta, jossa työaikaa ei seurata ajan tai ajanjakson perusteella. Nyt Sivistan hallituksen jäsenenä Lindblom näyttää kuitenkin haluavan palata vanhaan aikaan kirjoittaessaan työehtosopimuksen vastaisesta työajan seuraamisesta. Kyse on erittäin merkittävästä koko työaikasopimuksen peruslähtökohtiin puuttuvasta puheenvuorosta. Mikäli tämä on myös Sivistan kanta työehtosopimusneuvotteluissa, odotettavissa ovat erittäin vaikeat neuvottelut.
Työnantaja vastaa työsuojelusta myös kokonaistyöajassa olevilla. Työehtosopimuksen mukaan vuosityöaika kokonaistyöajassa on nyt 1612 tuntia. Yliopistojen raportointi- ja allokointijärjestelmät estävät todellisten työtuntien kirjaamisen/ilmoittamisen.
Opetustuntikatot ovat tällä hetkellä ainoa suojamekanismi kokonaistyöajassa oleville. Ne eivät kuitenkaan yksinään ole riittävä keino kohtuullisen työkuormituksen turvaamiseksi ja työssäjaksamisen tukemiseksi. Järjestelmässä pitäisi tunnistaa paremmin työkuormitus, huolehtia riittävästä palautumisesta ja varmistaa työstä vapaan jakson eli vuosilomaa vastaavaan vapaan toteutuminen.
Lindblom hyökkää puheenvuorossaan työajanseurannan lisäksi kontaktiopetustunteja vastaan. Periaatteessa puheenvuoron hyvä puoli on se, että Helsingin yliopiston rehtori tunnustaa sen, että opettajien työtehtävät ovat monipuolistuneet ja opetusta ei enää anneta pelkästään salin edessä opiskelijoille puhuen. Mutta ratkaisuna se, että lähdettäisiin poistamaan kontaktiopetuskattoja on hyvin ongelmallinen. Tämä mahdollistaisi sen, että kontaktiopetusta voitaisiin entistä enemmän asettaa opettajalle tehtäväksi.
On tärkeää huomata, että kontaktiopetustuntikatto ei ole sama asia kuin 1990-luvulla ollut opetusvelvollisuus. Kontaktiopetustuntikaton poistaminen ei takaa sitä, että opettajat voisivat tehdä tutkimusta, vaan uhkana on se, että entistä useammalta mahdollisuus tutkimuksen tekoon katoaisi.
Valitettavasti Lindblomin puheenvuoroa ei voi pitää vain harkitsemattomana heittona, sillä se on julkaistu Sivistan nettisivuilla samaan aikaan kun yliopistojen työehtosopimusneuvottelut ovat käynnissä. Sivistan neuvottelutavoitteet ovat koko yksityistettyjen yliopistojen ajan olleet työntekijöiden asemaa kurjistavia. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa se, että kun vielä valtion yliopistojen aikaan yliopistoilla oli työ- ja virkaehtosopimusten mukaan velvollisuus käydä säännöllisiä määräaikaisuustarkasteluja yhdessä yliopistojen luottamusmiesten kanssa, tämä oli ensimmäisiä asioita, jonka Sivista halusi poistaa työehtosopimuksista. Tämä osoitti sitä sitoutumisen astetta määräaikaisongelman ratkaisemiseen, joka on myös myöhemmin selvästi havaittu Sivistan taholta.
On myös muistettava, että ensimmäistä yliopistolain uudistuksen jälkeistä työehtosopimusta neuvoteltaessa Sivista halusi nostaa yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön kontaktiopetustuntikattoja peräti 33 %:lla. Tämä perustui siihen, että neuvottelijat väittivät tunnin tarkoittavan 60 minuuttia, kun se yliopistojen vakiintuneen kurssikäytännön mukaan tarkoitti 45 minuutin oppituntia. Näitä taustoja varten tarkasteluna Sivistan hallituksen jäsenen kannanotto on ongelmallinen ja osoittaa suurta halua lähteä heikentämään yliopistolaisten asemaa entisestään.
Antero Puhakka
Kirjoittaja on pitkän linjan ay-aktiivi, joka on toiminut luottamusmies- ja pääluottamusmiestehtävissä 24 vuoden ajan. Puhakka on toiminut aikoinaan myös Tieteentekijöiden liiton puheenjohtajana yliopistojen palkkausjärjestelmää uudistettaessa.
Lue lisää kokonaistyöajan taustoista Acatiimin artikkelista: Miten päädyimme kokonaistyöaikaan?
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO neuvottelee parhaillaan noin 35 000 yliopistolaisen työehtosopimuksesta.