Harjoittelukouluissa siirryttiin uuteen palkkausjärjestelmään (UPJ) syksyllä 2007. Uudessa palkkausjärjestelmässä määrävuosikorotusten tilalle tuli jokaisen työntekijän työn vaativuuden (vaatitasot) arvioiva järjestelmä sekä henkilökohtainen suoriutumisen arviointi (suoritusprosentti). Lähtökohta uudistukselle oli hyvä, koska se korotti kaikkien palkkoja ja otti entistä järjestelmää paremmin huomioon työn vaativuuden sekä henkilökohtaisen suoriutumisen.
Vuonna 2010 palkkausjärjestelmä muuttui yliopiston palkkausjärjestelmäksi (YPJ) yliopistouudistuksen myötä, mutta se säilyi tässä muutoksessa ennallaan. Palkkausjärjestelmään on saatu 2010-luvulla pieniä muutoksia vaativuuslisän käyttöönoton sekä henkilökohtaisen suoriutumisen arviointiasteikkojen kehittämisen myötä.
Kyselyn tuloksia tulkittaessa tuli selkeästi esille kentän opettajien tyytymättömyys nykyistä palkkausjärjestelmää ja palkkausta kohtaan.
Miten järjestelmä on sitten toiminut harjoittelukouluissa? Yliopiston palkkausjärjestelmää käsittelevät tilastojulkaisut antavat tähän oman vastauksensa, koska näissä julkaisuissa käsitellään erikseen harjoittelukoulujen vaatitasojen ja suoritusprosentin kehitystä. Tilastojulkaisuissa on tällä hetkellä tiedot vuodesta 2012 alkaen vuoteen 2023.
Vuodesta 2012 alkaen vuoteen 2023 kaikkien harjoittelukoulujen opettajien vaatitasojen kehitystä ei ole tapahtunut, vaan keskiarvo on pysynyt melkein samana. Paremminkin voi puhua hienoisesta laskusta. Vuonna 2012 keskiarvo oli 5,84, ja vuonna 2023 se oli 5,81.
Henkilökohtaiseen suoriutumiseen liittyvä henkilökohtainen palkanosa on kehittynyt aika samalla tavalla kuin vaatitasot, eli mitään kovin isoa muutosta keskiarvossa ei ole havaittavissa. Toki viimeisten vuosien aikana prosentti on hieman noussut vuodesta 2020 vuoteen 2023.
Tilastojulkaisujen mukaan kaikkien harjoittelukoulujen opettajien kumulatiivinen kokonaispalkka on kehittynyt vuodesta 2012 vuoteen 2023 mennessä 7,58 %. Samana aikana on tullut kumulatiivisia sopimuskorotuksia yhteensä 15,56 %. Palkkakehitys on siis jäänyt jälkeen palkankorotuksista selvästi, eikä palkan ostovoima ole pysynyt kilpailukykyisenä muuhun kustannustasoon verrattuna.
Miten harjoittelukoulujen opettajat sitten kokevat nykyisen palkkajärjestelmän? Suomen harjoittelukoulujen opettajat toteutti syksyllä 2023 kyselyn koskien harjoittelukoulujen palkkausjärjestelmää ja palkkausta. Samassa kyselyssä oli mahdollisuus antaa myös palautetta harjoittelukoulujen työehtosopimuksen vaatitason ja henkilökohtaisen suoriutumisen kuvauksista ja niiden toimivuudesta. Saimme kyselyyn 252 vastausta, mikä tarkoittaa, että noin 1/3 harjoittelukoulujen opetushenkilöstöstä vastasi kyselyyn.
Kyselyn tuloksia tulkittaessa tuli selkeästi esille kentän opettajien tyytymättömyys nykyistä palkkausjärjestelmää ja palkkausta kohtaan. Vastausten mukaan vaatitasojärjestelmä ei ole kehittynyt eikä henkilökohtaisessa palkanosassakaan ole tapahtunut juurikaan kehitystä, kun tarkastellaan kaikkia harjoittelukoulun opettajia. Palkkausjärjestelmän ei koeta ottavan huomioon kaikkia työn vaativuuteen vaikuttavia tekijöitä. Henkilökohtaisen palkanosan ei koeta ottavan huomioon riittävästi työntekijän työkokemuksen perusteella kertyvää osaamisen kehitystä.
Yliopiston ja harjoittelukoulun työehtosopimuskirjauksen mukaan palkkausjärjestelmän (YPJ) tavoitteena on edistää palkkauksen oikeudenmukaisuutta, parantaa harjoittelukoulujen palkkakilpailukykyä työnantajana sekä tukea henkilöstön osaamisen kehittymistä ja entistä vaativampiin tehtäviin hakeutumista, kannustaa henkilöstöä parempiin työsuorituksiin sekä kehittää ja parantaa esimiestyötä ja johtamista.
Voi perustellusti sanoa, ettei moni edellä mainituista palkkausjärjestelmän tavoitteista ole edistynyt riittävästi. Erityisesti kun tarkastellaan harjoittelukoulujen opettajien palkkauksen oikeudenmukaisuutta sekä palkkakilpailukykyä työantajana. Tämä onkin jo näkynyt uuden henkilöstön rekrytoinnissa. Emme ole enää kovin houkutteleva vaihtoehto työnhaun kannalta, kun työuran aikainen palkkakehitys on jäänyt todella huonoksi.
Jukka Hella
Suomen Harjoittelukoulujen Opettajat ry:n puheenjohtaja