Yliopistojen työehtoneuvottelut törmäsivät opetustuntikattoon

Yliopistojen 35 000 palkansaajan työehtosopimuksesta ei ole saavutettu neuvottelutulosta. Edellisen kerran neuvotteluosapuolet tapasivat maanantaina 14. huhtikuuta.

Neuvotteluja on käyty tiiviisti helmikuun alusta lähtien ja sopimuskausi päättyi maaliskuun lopussa.

JUKOn neuvottelijat toteavat, että tiiviistä neuvotteluyhteydestä huolimatta sopimuspöydässä ei ole löytynyt ratkaisuja henkilöstön kasvaneeseen työkuormaan. Sen sijaan yliopistotyönantajia edustava Sivista ajaa opetustuntikattojen poistamista.

Opetustuntikatot ovat työehtosopimukseen kirjattu olennainen ja tärkeä suojamekanismi, jolla opetus- ja tutkimushenkilöstöä suojellaan työssä kuormittumiselta. Ne ovat tärkeitä kaikille JUKOn opetus- ja tutkimushenkilöstöä edustaville yliopistosektorin liitoille.

Myös palkankorotukset edelleen sopimatta

Neuvottelut ovatkin nyt kirjaimellisesti törmänneet ja jumiutuneet opetustuntikattoon, eikä uusia neuvotteluaikoja ole sovittu. Myös muut asiat ovat auki mukaan lukien palkankorotukset.

JUKOn neuvottelijat painottavat, että JUKOlla on edelleen tahto asian ratkaisemiseksi neuvottelemalla.

Lisäaika ei ole kuitenkaan tuottanut palkansaajien toivomaa tulosta ja siksi pääsopijajärjestöjen on varauduttava myös muihin keinoihin sopimukseen pääsemiseksi.

Sopimuskauden päättymisestä huolimatta Suomen kolmetoista yliopistoa ja niiden henkilöstö noudattaa aiemman työehtosopimuksen määräyksiä normaaliin tapaan, kunnes yliopistojen vanha työehtosopimus sanotaan irti tai syntyy uusi, kaikkien neuvotteluosapuolien hyväksymä sopimus.

Ajantasaista tietoa neuvottelutilanteesta löydät myös JUKOn Facebookista.

Tutustu myös aihetta kommentoiviin blogeihin.

Yliopistofaktat 2025

  • Sopimus/sopimukset | Yliopistojen yleinen työehtosopimus ja Harjoittelukouluja koskevat määräykset
  • Sopimuskausi | 1.4.2023 – 31.3.2025
  • Pääsopijat | JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sivistysala Sivista
  • JUKOn neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Katja Aho (JUKO), JUKOn yliopistosektorin neuvottelukunnan puheenjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto), johtava erityisasiantuntija Hanna Tanskanen (OAJ), neuvottelupäällikkö Petri Toiviainen (YKA) ja neuvottelupäällikkö Reetta Kuosmanen (Tieteentekijät)

Mikä JUKO?

  • Edustamme julkisalojen työmarkkinaneuvotteluissa 35:tä akavalaista ammattiliittoa, joilla on yhteensä 200 000 jäsentä.
  • Sovimme virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis–luterilaisessa kirkossa sekä Yritysjaostossa, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
  • Työpaikoilla 3 500 luottamusmiestämme neuvottelee paikallisesti ja edustaa kaikkien JUKO-liittojen jäseniä.
  • Julkisalan asiantuntija, esihenkilö- tai johtotehtävissä työskentelevä: löydä akavalainen/jukolainen liittosi!
  • www.juko.fi