Neuvottelut yliopistojen kuluvan vuoden palkankorotuksista ovat käynnistyneet tiistaina 17. tammikuuta. Yhteensä ne koskevat 34 000:ta palkansaajaa.
JUKOn yliopistosektorin neuvottelukunnan puheenjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto) ja neuvottelupäällikkö Katja Aho painottavat, että suomalaisten yliopistojen on kyettävä kilpailemaan työpaikkoina palkoilla, laadulla ja työelämän edelläkävijöinä.
Jos palkoista ei synny neuvottelutulosta tammi–helmikuussa, keväällä 2022 solmittu kaksivuotinen työehtosopimus on mahdollista irtisanoa päättymään maaliskuun loppuun.
Tällöin kaikkien yliopistojen henkilöstöt siirtyisivät sopimuksettomaan tilaan 1. huhtikuuta. Sopimuksettomassa tilassa noudatetaan vanhan työehtosopimuksen määräyksiä, mutta myös järjestölliset toimet ovat mahdollisia.
Yliopistojen yleisestä työehtosopimuksesta ja harjoittelukouluja koskevista määräyksistä neuvottelevat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sivistystyönantajat Sivista.
JUKOn edustamien akavalaisten liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa muun muassa tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Seuraavan kerran osapuolet tapaavat perjantaina 20. tammikuuta.