Ajankohtaista

Yliopistojen 34 000 palkansaajan uusi kaksivuotinen työehtosopimus on hyväksytty

Yleiskorotukset nostavat palkkoja yhteensä 5,5 prosenttia. Toukokuussa yliopistojen kokoaikaiset työntekijät saavat vähintään 400 euron kertaerän. Palkansaajien pääsopijajärjestöt ja Sivista ovat hyväksyneet viime perjantaina syntyneet neuvottelutuloksen yliopistojen uudeksi työehtosopimukseksi ajalle 1.4.2023–31.3.2025. Yliopistojen 34 000 palkansaajan työehdoista neuvottelevat JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sivistystyönantajat Sivista. Yleiskorotus on nostaa palkkoja kahdessa vuodessa yhteensä 5,5 prosenttia. …

JUKO hyväksyi uuden kaksivuotisen työehtosopimuksen tiistaina 28.3.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on hyväksynyt Yliopistojen uuden työehtosopimuksen. Sopimuksen piirissä on noin 34 000 yliopistojen palkansaajaa. Sopimusratkaisun sisällöstä kerromme, kun kaikkien osapuolten hallinnot ovat hyväksyneet sen. Yliopistojen yleisestä työehtosopimuksesta neuvottelevat JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sivistystyönantajat Sivista. JUKOn edustamien akavalaisten liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa muun muassa tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä …

34 000 yliopistolaisen palkankorotuksista syntyi neuvottelutulos perjantaina 24.3.

Yliopistojen palkankorotusneuvotteluissa on saavutettu perjantaina aamupäivällä 34 000:tta palkansaajaa koskeva neuvottelutulos. Kaksivuotisen sopimusratkaisun sisällöstä kerromme, kun kaikkien osapuolten hallinnot ovat hyväksyneet sen. JUKOn yliopistoneuvottelukunta ja hallitus kokoontuvat 28. maaliskuuta. Yliopistojen yleisestä työehtosopimuksesta neuvottelevat JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sivistystyönantajat Sivista. JUKOn edustamien akavalaisten liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa muun muassa tutkimuksen, opetuksen ja …

Neuvottelut yliopistojen henkilöstön palkoista jatkuivat keskiviikkona 22.3

Neuvottelut 34 000 yliopistolaisen palkkaratkaisusta jatkuivat 22. maaliskuuta. JUKO tavoittelee ostovoimaa parantavia palkankorotuksia. Seuraavan kerran neuvotteluosapuolet tapaavat 24. maaliskuuta. JUKO, Ammattiliitto Pro ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ovat irtisanoneet 17. helmikuuta yliopistoja koskevan työehtosopimuksen päättymään maaliskuun loppuun. Sopimuksen irtisanomisesta seuraa, että jos neuvottelutulosta ei synny, yliopistojen henkilöstö siirtyy sopimuksettomaan tilaan 1. huhtikuuta. Tällöin työpaikoilla …

Neuvottelut yliopistojen henkilöstön palkoista jatkuivat torstaina 16.3.

Neuvottelut 34 000 yliopistolaisen palkkaratkaisusta jatkuivat 16. maaliskuuta. – Neuvottelua jatkettiin palkantarkistuksista. Osapuolten näkemyksissä on vielä yhteensovitettavaa. JUKO tavoittelee kaikille yliopistolaisille tulevia ostovoimaa turvaavia prosentuaalisia yleiskorotuksia, JUKOn yliopistosektorin puheenjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto) ja neuvottelupäällikkö Katja Aho kertovat. Seuraavan kerran neuvotteluosapuolet tapaavat 22. maaliskuuta. JUKO, Ammattiliitto Pro ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ovat irtisanoneet 17. helmikuuta yliopistoja koskevan työehtosopimuksen …

Päättäjät panostavat yliopistoihin, mutta työnantaja ei halua pitää osaajistaan kiinni

Millä tavoin yliopistot ovat valmiita investoimaan ihmisiinsä? Erityisesti väitöskirjatutkijoiden palkat ovat heikompia kuin muiden julkisestikin esillä olleiden matalapalkka-alojen palkat.  ”Sijoitus yliopistoihin on investointi, joka tuo itsensä moninkertaisesti takaisin. Siksi se on sijoitus hyvän kierteeseen”, totesi rehtori Jukka Kola kirjoituksessaan Turun yliopiston blogissa 28.2.2023. Viime viikkojen viestit yliopistolaisten palkantarkistusneuvotteluista kertovat, että yliopistojen johto ei ole sisäistänyt, että yliopisto on yhtä …

Neuvottelut yliopistojen henkilöstön palkoista jatkuivat keskiviikkona 1.3.

Neuvottelut yliopistolaisten palkoista jatkuivat 1. maaliskuuta. –Valitettavasti osapuolet eivät päässeet yhteisymmärryksen palkankorotuksista, JUKOn yliopistosektorin puheenjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto) ja neuvottelupäällikkö Katja Aho toteavat. JUKO on painottanut toistuvasti, että se tavoittelee ostovoimaa parantavia palkankorotuksia. Yliopistojen henkilöstö on korona-aikana venynyt ja huolehtinut korkeatasoisesta tutkimuksesta ja opetuksesta poikkeusoloissa. Sisäänottomäärät ovat kuluneella hallituskaudella kasvaneet, ja suunnitelmissa on lisätä edelleen …

Neuvottelut 34 000 yliopistolaisen palkankorotuksista jatkuivat maanantaina 27.2.

Neuvottelut yliopistolaisten palkoista jatkuivat 27. helmikuuta. Maanantaina henkilöstöä edustavat järjestöt jättivät oman esityksensä palkankorotuksista. JUKO on painottanut toistuvasti, että se tavoittelee ostovoimaa parantavia palkankorotuksia. Seuraavan kerran palkansaajajärjestöt ja yliopistotyönantajia edustava Sivista tapaavat 1. maaliskuuta. JUKO, Ammattiliitto Pro ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ovat irtisanoneet yliopistoja koskevan työehtosopimuksen 17. helmikuuta. JUKOn edustamien akavalaisten liittojen jäsenet …

Neuvottelut 34 000 yliopistolaisen palkankorotuksista jatkuivat perjantaina 17.2.

JUKO tavoittelee ostovoimaa parantavia palkankorotuksia eli prosentuaalista yleiskorotusta. Seuraavan kerran palkansaajajärjestöt ja työnantajien Sivista tapaavat 27. helmikuuta. Neuvottelut yliopistojen henkilöstön palkoista saivat perjantaina jatkoa perjantaina. Seuraavan kerran palkansaajajärjestöt ja yliopistotyönantajia edustava Sivista tapaavat 27. helmikuuta. JUKO on painottanut toistuvasti, että se tavoittelee ostovoimaa parantavia palkankorotuksia eli prosentuaalista yleiskorotusta. JUKO, Ammattiliitto Pro ja Julkisten ja hyvinvointialojen …

Neuvottelut kuluvan vuoden palkantarkistuksista jäätyivät – palkansaajat odottavat Sivistalta jatkoa

Yliopistojen 34 000 palkansaajan neuvottelut kuluvan vuoden palkoista ovat päättyneet ainakin toistaiseksi, kun yliopistotyönantajia edustava Sivista ilmoitti viime perjantaina, ettei se nähnyt edellytyksiä sopia uusia neuvotteluaikoja. JUKOn yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto) ja JUKOn neuvottelupäällikkö Katja Aho painottavat, että työnantajien edustaja on toistuvasti kieltäytynyt jättämästä kirjallista neuvotteluesitystä. – Palkansaajat ovat esittäneet kirjalliset tavoitteensa palkantarkistusten osalta heti ensimmäisessä tapaamisessa. Keskeistä ovat …