Valtakunnansovittelija ei ole antanut sovintoehdotusta yliopistojen työehtokiistaan. Sovittelu jatkuu tällä viikolla torstaina ja perjantaina.
Työehtosopimuksen aikaansaamista vauhdittamaan palkansaajia edustavien JUKOn, JHL:n ja Pron vuorokauden kestävä lakko Tampereen yliopistossa alkaa keskiviikkona 7. toukokuuta kello 00.01 ja päättyy kello 23.59. Lue lisää lakosta täältä.
Tampereen yliopistossa lakon piirissä ovat kaikki Yliopistojen yleisen työehtosopimuksen piiriin kuuluvat työt.
Lakon ulkopuolelle on rajattu muun muassa it-päivystys ja atk-runkopalvelujen välttämätön hoito, näytteiden ja eläinten välttämätön hoito sekä tehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle tai terveydelle tai merkittävää vaaraa omaisuudelle.
Palkankorotusten lisäksi kiista koskee työehtosopimukseen kirjattua opetustuntikattoa, jolla suojellaan opetus- ja tutkimustyötä yliopistoissa tekeviä liiallisilta työkuormilta.
Yliopistojen 35 000 palkansaajan työehtosopimuksesta on neuvoteltu tiiviisti helmikuun alusta ja sopimuskausi päättyi maaliskuun lopussa.
Lakonuhka yliopistosektorilla on harvinainen. Edellisen kerran yliopistolaiset lakkoilivat seitsemän vuotta sitten Helsingin yliopistossa.
Yliopistojen yleisestä työehtosopimuksesta neuvottelevat JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja työnantajajärjestö Sivistysala Sivista.
Ajantasaista tietoa sovittelusta löydät myös JUKOn Facebookista.
Yliopistofaktat 2025
- Sopimus/sopimukset | Yliopistojen yleinen työehtosopimus ja Harjoittelukouluja koskevat määräykset
- Sopimuskausi | 1.4.2023 – 31.3.2025
- Pääsopijat | JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sivistysala Sivista
- JUKOn neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Katja Aho (JUKO), JUKOn yliopistosektorin neuvottelukunnan puheenjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto), johtava erityisasiantuntija Hanna Tanskanen (OAJ), neuvottelupäällikkö Petri Toiviainen (YKA) ja neuvottelupäällikkö Reetta Kuosmanen (Tieteentekijät)
Mikä JUKO?
- Edustamme julkisalojen työmarkkinaneuvotteluissa 35:tä akavalaista ammattiliittoa, joilla on yhteensä 200 000 jäsentä.
- Sovimme virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis–luterilaisessa kirkossa sekä Yritysjaostossa, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
- Työpaikoilla 3 500 luottamusmiestämme neuvottelee paikallisesti ja edustaa kaikkien JUKO-liittojen jäseniä.
- Julkisalan asiantuntija, esihenkilö- tai johtotehtävissä työskentelevä: löydä akavalainen/jukolainen liittosi!
- www.juko.fi