Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on hyväksynyt Yliopistojen uuden työehtosopimuksen.
Sopimuksen piirissä on noin 34 000 yliopistojen palkansaajaa. Sopimusratkaisun sisällöstä kerromme, kun kaikkien osapuolten hallinnot ovat hyväksyneet sen.
Yliopistojen yleisestä työehtosopimuksesta neuvottelevat JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sivistystyönantajat Sivista.
JUKOn edustamien akavalaisten liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa muun muassa tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Neuvotteluhistoria
Neuvottelut kuluvan vuoden palkankorotuksista alkoivat 17. tammikuuta. Ne ovat osa viime vuoden huhtikuussa solmittua kaksivuotista työehtosopimusta, jossa on sovittu, että vuoden 2023 palkankorotuksista neuvotellaan tammikuun loppuun mennessä. Palkansaajajärjestöt irtisanoivat yliopistoja koskevan työehtosopimuksen 17. helmikuuta.
Mistä tietoa?
Kerromme neuvotteluista kotisivullamme ja perjantaisin Neuvottelu-uutiset kirjeessä. Seuraa meitä ja keskustelua Facebookissa ja Twitterissä @JUKOry. Aihetunnisteemme ovat #MeOlemmeYliopisto ja #neuvotellen2023.
Myös Yliopistotes.fi-sivustoa kannattaa hyödyntää säännöllisesti. JUKOn ja sen jäsenliittojen verkkotietopankki kertoo kaiken olennaisen yliopistojen työehtosopimuksesta. Sivuilta löydät muun muassa englannin ja ruotsinkieliset käännökset neuvottelu-uutisista.
Yliopisto faktat
Pääsopijat | JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sivistystyönantajat Sivista
Sopimukset | Yliopistojen yleinen työehtosopimus ja Harjoittelukoulujen määräykset
Neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Katja Aho (JUKO), yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja, toiminnanjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto), erityisasiantuntija Hanna Tanskanen (OAJ), neuvottelupäällikkö Petri Toiviainen (Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut)
Yliopistojen yleinen työehtosopimus koskee noin 34 000:ta palkansaajaa. JUKOn edustamien akavalaisten liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa muun muassa tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.
Mikä JUKO?
- Edustamme julkisalojen työmarkkinaneuvotteluissa 35:tä akavalaista ammattiliittoa, joilla on yhteensä 200 000 jäsentä.
- Sovimme virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis–luterilaisessa kirkossa sekä Avainta-aloilla, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
- Työpaikoilla 3 500 luottamusmiestämme edustaa kaikkien JUKO-liittojen jäseniä.
- Käymme työnantajien kanssa jatkuvaa vuoropuhelua paremman työelämän puolesta.