Neuvottelut lähtökuopissa, seuraavan kerran osapuolet tapaavat perjantaina 10. helmikuuta

Me olemme yliopisto.

Yliopistoissa työskentelevien palkkaneuvottelut jatkuivat maanantaina. Neuvottelut 34 000 yliopistolaisen tämän vuoden palkankorotuksista alkoivat 17. tammikuuta.

JUKO on toistuvasti painottanut, että se tavoittelee ostovoimaa parantavia palkankorotuksia eli prosentuaalista yleiskorotusta.

Nyt käytävät neuvottelut ovat osa viime vuoden huhtikuussa solmittua kaksivuotista työehtosopimusta, jossa on sovittu, että vuoden 2023 palkankorotuksista neuvotellaan tammikuun loppuun mennessä.

Neuvotteluja on jatkettu tammikuulta ja seuraavan kerran osapuolet tapaavat 10. helmikuuta.

Yliopistosektorin neuvottelukunnan puheenjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto) ja JUKOn neuvottelupäällikkö Katja Aho edellyttävät, että työnantaja suhtautuu palkankorotusneuvotteluihin vakavasti.

Jos palkoista ei saavuteta neuvottelutulosta 17. helmikuuta mennessä, kaksivuotinen työehtosopimus on mahdollista irtisanoa päättymään maaliskuun loppuun.

Tällöin kaikkien yliopistojen henkilöstöt siirtyisivät sopimuksettomaan tilaan 1. huhtikuuta. Sopimuksettomassa tilassa noudatetaan vanhan työehtosopimuksen määräyksiä, mutta myös järjestölliset toimet ovat mahdollisia.

JUKOn edustamien akavalaisten liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa muun muassa tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.

Yliopistojen yleisestä työehtosopimuksesta ja harjoittelukouluja koskevista määräyksistä neuvottelevat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sivistystyönantajat Sivista.

Yliopisto-faktat

Pääsopijat | JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Sivistystyönantajat Sivista

Sopimukset | Yliopistojen yleinen työehtosopimus ja Harjoittelukoulujen määräykset

Neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Katja Aho (JUKO), yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja, toiminnanjohtaja Tarja Niemelä(Professoriliitto), erityisasiantuntija Hanna Tanskanen (OAJ), neuvottelupäällikkö Petri Toiviainen (Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut)

Yliopistojen yleinen työehtosopimus koskee noin 34 000:ta palkansaajaa. JUKOn edustamien akavalaisten liittojen jäsenet työskentelevät yliopistoissa muun muassa tutkimuksen, opetuksen ja hallinnon sekä johdon tehtävissä.

Mikä JUKO?

  • Edustamme julkisalojen työmarkkinaneuvotteluissa 35:tä akavalaista ammattiliittoa, joilla on yhteensä 200 000 jäsentä.
  • Sovimme virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis–luterilaisessa kirkossa sekä Avainta-aloilla, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
  • Käymme työnantajien kanssa jatkuvaa vuoropuhelua paremman työelämän puolesta.