Päättäjät panostavat yliopistoihin, mutta työnantaja ei halua pitää osaajistaan kiinni

Me olemme yliopisto.

Millä tavoin yliopistot ovat valmiita investoimaan ihmisiinsä? Erityisesti väitöskirjatutkijoiden palkat ovat heikompia kuin muiden julkisestikin esillä olleiden matalapalkka-alojen palkat. 

”Sijoitus yliopistoihin on investointi, joka tuo itsensä moninkertaisesti takaisin. Siksi se on sijoitus hyvän kierteeseen”, totesi rehtori Jukka Kola kirjoituksessaan Turun yliopiston blogissa 28.2.2023. Viime viikkojen viestit yliopistolaisten palkantarkistusneuvotteluista kertovat, että yliopistojen johto ei ole sisäistänyt, että yliopisto on yhtä kuin ne ihmiset, jotka siellä työskentelevät. Ja nämä ihmiset, yliopisto, ovat investointi, johon panostaminen tuo – Kolaa lainatakseni – moninkertaisesti takaisin.

Neuvottelujärjestömme JUKO tiedotti perjantaina 2.3., että valitettavasti yliopistolaisten palkkaneuvottelujen osapuolet eivät päässeet yhteisymmärryksen palkankorotuksista. Toisin kuin esimerkiksi valtiolla, kirkon sektorilla ja monilla yksityisen sektorin toimialoilla on tänä keväänä päästy.

Juuri edellisenä päivänä parlamentaarinen TKI-ryhmä luovutti raporttinsa pääministeri Marinille. Raportin, jossa todetaan, että ”T&K-rahoitustason nousu edellyttää myös korkeimmin koulutettujen T&K-osaajien määrän nopeaa nostamista”, ”osaajapula heikentää myös korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kykyä tehdä korkealaatuista tutkimusta”. Samaan aikaan, kun korkeakoulutuksen määriä lisätään, tutkimusrahoitukseen tulee piristysruiske: vuodesta 2024 alkaen kunkin vuoden valtion talousarvioon budjetoidaan noin 280 miljoonan euron lisäys verrattuna edelliseen vuoteen. Tätä olemme hartaasti toivoneet, ja nyt se toteutuu. Mutta millä voimavaroilla raha muuttuu tutkimustoiminnaksi?

TKI-raportissa esitetään, että tutkijakoulutusmäärät kaksinkertaistetaan lähivuosina, jotta TKI-sektorille riittää tarvittava määrä tekijöitä. Tämä on kelpo tavoite ja vaatii huomattavaa lisärekrytointia ohjaavan henkilöstön puolelle. Sitä en tiedä, mistä tämä ohjaavan henkilöstön määrä yhtäkkiä löytyy, kun osaajien pitoon ei yliopistoissa haluta panostaa ainakaan ostovoimaa parantavilla palkankorotuksilla. Toiseksi tavoitteeseen pääseminen vaatii tutkijakoulutuksen uudistamista kokonaan rahoitetuksi ja myös väitöskirjatutkijoiden palkkatason nostoa.

Väitöskirjatutkijat palkkakuopassa

Yliopistoissa erityisesti väitöskirjatutkijoiden palkat ovat heikompia kuin muiden julkisestikin esillä olleita matalapalkka-alojen palkat.  Tehyn mukaan ”sairaanhoitajan peruspalkka on 2625 euroa. Samantasoisen koulutuksen saaneen rakennusinsinöörin palkka on 3490 euroa.” Maisteritutkinnon suorittaneen väitöskirjatutkijan palkkakuoppa (vaativuustaso 2) on melkoinen: 17 % henkilökohtaisella suoritustasolla saa 2400 euron bruttopalkan. Yli 3000 euron kuukausipalkkaan, joka on maistereilla usein jo aloituspalkkana, usein pääseekin yliopistossa vasta tohtorintutkinnon suorittamisen jälkeen, selvitti Pauli Väisänen.

Vipusen tilastojen mukaan meillä on tällä hetkellä aloja, joilla on hyvin vähän suomenkielisiä nuorempia tutkijoita. Kansainväliset tutkijat ovat arvokas lisä tiedekenttään ja olemme onnekkaita, että he löytävät Suomen ja suomalaisen tiedeyhteisön. Mutta jos tavoite on saada vähintään 60 prosenttia tohtoreista siirtymään yliopistojen ulkopuolelle hyödyntämään muuta yhteiskuntaa osaamisellaan, en aidosti ymmärrä miten tämä on näillä luvuilla mahdollista. Me kaikki tiedämme, että suomalainen työelämä ei kaikilta osin osaa hyödyntää tohtoreiden osaamista, saati sitten ulkomaalaistaustaisen tohtoreiden.

Tapasin hiljattain virastossa työskentelevää ystävääni, jolla oli vastikään ollut aloittelevan asiantuntijan paikka täytettävänä. Ystäväni ihmetteli vilpittömästi, mitä yliopistoissa on nyt meneillään: ”Meidän avoimeen paikkaamme haki useita tohtoreita ja jopa apulaisprofessoritasoisia ihmisiä yliopistoista.”

Hyvä kysymys, mitä yliopistoissa oikein tapahtuu? Millä tavoin yliopistot ovat valmiita investoimaan ihmisiinsä?

Johanna Moisio, HT, Tieteentekijöiden toiminnanjohtaja


Palkansaajajärjestöjen keskeinen tehtävä on varmistaa työntekijöiden ostovoima muuttuvissa taloudellisissa suhdanteissa. Julkisrahoitteisten sektorien palkkaneuvotteluista Akavassa vastaa JUKO-neuvottelujärjestö.