Ajankohtaista

Päättäjät panostavat yliopistoihin, mutta työnantaja ei halua pitää osaajistaan kiinni

Millä tavoin yliopistot ovat valmiita investoimaan ihmisiinsä? Erityisesti väitöskirjatutkijoiden palkat ovat heikompia kuin muiden julkisestikin esillä olleiden matalapalkka-alojen palkat.  ”Sijoitus yliopistoihin on investointi, joka tuo itsensä moninkertaisesti takaisin. Siksi se on sijoitus hyvän kierteeseen”, totesi rehtori Jukka Kola kirjoituksessaan Turun yliopiston blogissa 28.2.2023. Viime viikkojen viestit yliopistolaisten palkantarkistusneuvotteluista kertovat, että yliopistojen johto ei ole sisäistänyt, että yliopisto on yhtä …

Neuvottelut yliopistojen henkilöstön palkoista jatkuivat keskiviikkona 1.3.

Neuvottelut yliopistolaisten palkoista jatkuivat 1. maaliskuuta. –Valitettavasti osapuolet eivät päässeet yhteisymmärryksen palkankorotuksista, JUKOn yliopistosektorin puheenjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto) ja neuvottelupäällikkö Katja Aho toteavat. JUKO on painottanut toistuvasti, että se tavoittelee ostovoimaa parantavia palkankorotuksia. Yliopistojen henkilöstö on korona-aikana venynyt ja huolehtinut korkeatasoisesta tutkimuksesta ja opetuksesta poikkeusoloissa. Sisäänottomäärät ovat kuluneella hallituskaudella kasvaneet, ja suunnitelmissa on lisätä edelleen …

Neuvottelut 34 000 yliopistolaisen palkankorotuksista jatkuivat maanantaina 27.2.

Neuvottelut yliopistolaisten palkoista jatkuivat 27. helmikuuta. Maanantaina henkilöstöä edustavat järjestöt jättivät oman esityksensä palkankorotuksista. JUKO on painottanut toistuvasti, että se tavoittelee ostovoimaa parantavia palkankorotuksia. Seuraavan kerran palkansaajajärjestöt ja yliopistotyönantajia edustava Sivista tapaavat 1. maaliskuuta. JUKO, Ammattiliitto Pro ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ovat irtisanoneet yliopistoja koskevan työehtosopimuksen 17. helmikuuta. JUKOn edustamien akavalaisten liittojen jäsenet …

Neuvottelut 34 000 yliopistolaisen palkankorotuksista jatkuivat perjantaina 17.2.

JUKO tavoittelee ostovoimaa parantavia palkankorotuksia eli prosentuaalista yleiskorotusta. Seuraavan kerran palkansaajajärjestöt ja työnantajien Sivista tapaavat 27. helmikuuta. Neuvottelut yliopistojen henkilöstön palkoista saivat perjantaina jatkoa perjantaina. Seuraavan kerran palkansaajajärjestöt ja yliopistotyönantajia edustava Sivista tapaavat 27. helmikuuta. JUKO on painottanut toistuvasti, että se tavoittelee ostovoimaa parantavia palkankorotuksia eli prosentuaalista yleiskorotusta. JUKO, Ammattiliitto Pro ja Julkisten ja hyvinvointialojen …

Neuvottelut kuluvan vuoden palkantarkistuksista jäätyivät – palkansaajat odottavat Sivistalta jatkoa

Yliopistojen 34 000 palkansaajan neuvottelut kuluvan vuoden palkoista ovat päättyneet ainakin toistaiseksi, kun yliopistotyönantajia edustava Sivista ilmoitti viime perjantaina, ettei se nähnyt edellytyksiä sopia uusia neuvotteluaikoja. JUKOn yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto) ja JUKOn neuvottelupäällikkö Katja Aho painottavat, että työnantajien edustaja on toistuvasti kieltäytynyt jättämästä kirjallista neuvotteluesitystä. – Palkansaajat ovat esittäneet kirjalliset tavoitteensa palkantarkistusten osalta heti ensimmäisessä tapaamisessa. Keskeistä ovat …

Neuvottelut eivät edenneet perjantaina 10.2.

Jos palkoista ei saavuteta neuvottelutulosta 17. helmikuuta mennessä, kaksivuotinen työehtosopimus on mahdollista irtisanoa päättymään maaliskuun loppuun. Yliopistoissa työskentelevien palkkaneuvottelut eivät edenneet perjantaina 10. helmikuuta. Sovittuna ei ole uusia neuvotteluaikoja. Neuvottelut 34 000 yliopistolaisen tämän vuoden palkankorotuksista alkoivat 17. tammikuuta. Edellisen kerran osapuolet tapasivat 6. helmikuuta. JUKO on toistuvasti painottanut, että se tavoittelee ostovoimaa parantavia palkankorotuksia …

Neuvottelut lähtökuopissa, seuraavan kerran osapuolet tapaavat perjantaina 10. helmikuuta

Yliopistoissa työskentelevien palkkaneuvottelut jatkuivat maanantaina. Neuvottelut 34 000 yliopistolaisen tämän vuoden palkankorotuksista alkoivat 17. tammikuuta. JUKO on toistuvasti painottanut, että se tavoittelee ostovoimaa parantavia palkankorotuksia eli prosentuaalista yleiskorotusta. Nyt käytävät neuvottelut ovat osa viime vuoden huhtikuussa solmittua kaksivuotista työehtosopimusta, jossa on sovittu, että vuoden 2023 palkankorotuksista neuvotellaan tammikuun loppuun mennessä. Neuvotteluja on jatkettu tammikuulta ja …

Yliopistojen palkkaneuvottelut jumittavat

Neuvotteluja kuitenkin jatkettiin tänään ja seuraavan kerran osapuolet tapaavat 6. helmikuuta. Nyt käytävät neuvottelut ovat osa viime vuoden huhtikuussa solmittua kaksivuotista työehtosopimusta, jossa on sovittu, että vuoden 2023 palkankorotuksista neuvotellaan tammikuun loppuun mennessä. Neuvottelut 34 000 yliopistolaisen tämän vuoden palkankorotuksista alkoivat 17. tammikuuta. JUKO on toistuvasti painottanut, että palkansaajien tavoite on ostovoimaa parantavat palkankorotukset. Jos …

Neuvottelut 34 000 yliopistolaisen kuluvan vuoden palkankorotuksista jatkuivat perjantaina

Yliopistoissa työskentelevien kuluvan vuoden palkkaneuvottelut jatkuivat tänään perjantaina. JUKO tavoittelee neuvotteluissa ostovoimaa parantavia palkankorotuksia. JUKOn yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto) korostaa, että hintojen nousuvauhti tälle vuodelle on edelleen totuttua huomattavasti korkeampi. – Tällä hetkellä keskitymme neuvottelemaan tämän vuoden palkankorotuksista. JUKO on toistuvasti tähdentänyt, että Suomen tulevaisuus pohjaa osaamiseen ja yliopistojen opetus- ja tutkimustyö on tässä avaintekijä. Jos …

Neuvottelut yliopistolaisten kuluvan vuoden palkoista jatkuivat perjantaina

Neuvottelut yliopistojen henkilöstön kuluvan vuoden palkankorotuksista jatkuivat perjantaina 20. tammikuuta. Yhteensä ne koskevat 34 000:ta palkansaajaa. Perjantain tapaamisessa osapuolet esittivät neuvottelutavoitteensa. – Inflaation laukatessa yliopistoissa työskentelevien reaaliansiot ovat laskeneet. Myös meillä on tarve ostovoimaa parantaville palkankorotuksille, painottaa JUKOn yliopistoneuvottelukunnan puheenjohtaja ja Professoriliiton toiminnanjohtaja Tarja Niemelä. Yliopistojen yleisestä työehtosopimuksesta ja harjoittelukouluja koskevista määräyksistä neuvottelevat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö …